| Huomionarvoinen sisältö on markkinoinnin tärkein väline |
|
|
Digitaalisessa maailmassa ei ole kalliin mediatilan ongelmaaIlmoitustila massamediassa on kallista, samoin suoramarkkinoinnista syntyy helposti korkeita kustannuksia. Kustannussyistä markkinoijat ovat oppineet kiteyttämään viestinsä mahdollisimman tiiviiseen muotoon. Mainonta on oikeastaan kehittynyt nykymuotoonsa juuri mediakustannusten optimointia varten. Internetissä markkinointiviestien kertomiseen tarvittava tila on edullista. Ainoastaan asiakkaiden mielenkiinto asettaa rajat sille, miten paljon voit saada asiakkaalta huomiota ja aikaa. Mainonta ei toimi tehokkaasti internetissä ja siksi tarvitaan erilaisia sisältöjäToinen merkittävä syy panostaa sisältöön liittyy mainonnan heikkoon toimivuuteen internetissä. Mainonta on tarkoitettu massamediaan ja se on internetissä sille vieraassa ympäristössä. Lisäksi mainonnan huomioarvoa ei internetissä voi nostaa samalla tavalla kuin esimerkiksi sanomalehdessä, sillä asiakkaat kokevat päällekäyvän ja keskeyttävän verkkomainonnan hyvin ärsyttäväksi. Digitaalisessa maailmassa olet puoliksi markkinoija, puoliksi sisällön tuottajaTehokasta digitaalisen maailman markkinointia syntyy helpoimmin silloin kun näet itsesi puoliksi markkinoijana, puoliksi sisällön tuottajana. Aivan kuten kustannusyhtiöille, myös kaikille digitaalisen maailman markkinointia tekeville organisaatioille sisällön laatu on keskeinen markkinoinnin menestystekijä. Lue Blendtecin tarina blogista.
Onko organisaatiollasi huomionarvoinen tarina?Sisällön käyttö digitaalisen markkinoinnin välineenä perustuu organisaation tarinaan. Huomionarvoisen tarinan perustaksi tarvitaan kiteytetty, asiakaslähtöinen arvolupaus ja siitä johdettu sisältöstrategia. Sisältöstrategia ohjaa markkinoinnissa käytettävien sisältöjen tuottamista. Erilaisia välineitä sisällön julkaisemiseenOrganisaatiosi arvolupauksen ja asiakkaan näkökulmasta kerrottavan tarinan julkaisemiseen voidaan käyttää hyvin monia keinoja ja välineitä. Massamedia ja muu kallis maksullinen näkyvyys voidaan internetissä korvata edullisilla tai jopa ilmaisilla markkinointivälineillä. Nämä välineet tavoittavat parhaimmillaan huomattavasti suuremman joukon kiinnostuneita asiakkaita kuin tavanomaiset markkinointikanavat. Välineitä sisällön julkaisemiseen digitaalisessa maailmassa ovat esimerkiksi:
Näistä välineistä voidaan rakentaa tehokas julkaisukone, joka kasvattaa organisaatiosi verkkojalanjälkeä ja parantaa jatkuvasti markkinointisi tavoittavuutta oikeissa kohderyhmissä.
Kuinka paljon hyvää, asiakkaidesi erilaisiin tietotarpeisiin vastaavaa sisältöä organisaatiosi on julkaissut internetissä? Onko sisällön julkaisemista varten laadittu sisältöstrategia?
|
| Viimeksi päivitetty 30.05.2010 20:08 |





Markkinointi 2.0 
